Myllykoski Oyj on toiminnassaan sitoutunut noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa lakia.
Jokaisen Myllykoski Oyj:n, Myllykosken konserniyhtiöiden ja allianssipartneri Rhein Papier GmbH:n (jäljempänä Myllykoski) työntekijän odotetaan poikkeuksetta noudattavan yhtiön eettistä toimintaohjetta. Jos on tarpeen ja tarkoituksenmukaista antaa tarkempia ohjeita, tulee niiden olla yhdenmukaisia tämän toimintaohjeen kanssa.
Arvot
Joustavuus
Otamme mielellämme vastaan uusia haasteita ja haemme uusia mahdollisuuksia. Jos nykyiset ratkaisumme eivät riitä, kehitämme uusia. Pyrimme aina molempia osapuolia hyödyttäviin tuloksiin.
Läheiset asiakassuhteet
Haluamme tuntea perusteellisesti asiakkaidemme muuttuvat liiketoiminnan olosuhteet. Asiakkaidemme tarpeet ovat kaiken toimintamme lähtökohta.
Luotettavuus
Luotamme toisiimme ja olemme toisillemme avoimia. Uskomme kansainvälisen ryhmämme voimaan, ja pyrimme tekemään nopeita päätöksiä. Hyväksymme erilaisuuden.
Eettiset periaatteet ja lainmukaisuus
Myllykoski on sitoutunut noudattamaan korkeimpia eettisiä periaatteita ja sovellettavia lakeja. Tällaisia lakeja ovat esimerkiksi lait vapaan kilpailun edistämisestä, hyvästä hallintomallista, lahjonnan, laittomien maksujen ja korruption estämisestä, arvopaperimarkkinoista, tuotteiden käyttöturvallisuudesta, työntekijöiden oikeuksista ja työsuhdekäytännöistä, ympäristöstä ja ihmisoikeuksista.
Myllykoski pyrkii kantamaan yhteiskunnallisen vastuunsa hyvin kaikkialla, missä sillä on liiketoimintaa.
Ihmisoikeudet
Myllykoski kunnioittaa ja edistää ihmisoikeuksia. Myllykoski katsoo kansainvälisen yhteisön tavoin, että hyväksyttyjen kansainvälisten lakien ja käytäntöjen perusteella ihmisoikeuksia tulee pitää perustavanlaatuisina ja yleismaailmallisina.
Myllykoskessa perustavanlaatuisina ja yleismaailmallisina oikeuksina pidetään mm. kokoontumisen, yhdistymisen, ajattelun, omantunnon, uskonnon, mielipiteen ja ilmaisun vapautta sekä sitä, että ketään ei syrjitä rodun, vakaumuksen, ihonvärin, kansallisuuden, etnisen alkuperän, iän, uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, siviilisäädyn, kansallisiin vähemmistöihin liittyvien kytkentöjen, vammaisuuden tai muun ominaisuuden vuoksi.
Myllykoski on sitoutunut noudattamaan tasapuolisten mahdollisuuksien periaatetta kaikissa työhön liittyvissä toimintatavoissa ja säännöissä.
Eturistiriidat, lahjat ja lahjukset
Myllykosken työntekijöiden tulee välttää joutumasta eturistiriitatilanteisiin. Tämä tarkoittaa muun muassa muiden kuin tavanomaisten henkilökohtaisten lahjojen tai liiketoimintaan liittyvän kohtuullisen vieraanvaraisuuden vastaanottamista Myllykosken sidosryhmiltä tai antamista sidosryhmille. Työntekijöiden tulee välttää tilanteita, joissa voidaan katsoa sovitun tai ymmärretyn, että vastapalveluita tai etuja annetaan lahjoja vastaan. Myllykoski ja sen työntekijät eivät maksa eivätkä tarjoudu maksamaan lahjuksia tai laittomia maksuja viranomaisille tai muille osapuolille saavuttaakseen tai turvatakseen liiketoimintaa.
Työolosuhteet
Myllykosken työntekijöiden tulee edistää henkilökohtaista vastuunottoa, viestintää, ryhmätyötä ja moninaisuudesta syntyvää vahvuutta. Myllykoski järjestää kaikille työntekijöilleen tasapuoliset ja turvalliset työolosuhteet. Myllykoski on sitoutunut toteuttamaan tasapuolisten mahdollisuuksien periaatetta kaikissa työhön liittyvissä toimintatavoissaan. Työntekijöitä tai työnhakijoita ei kohdella eriarvoisesti rodun, vakaumuksen, ihonvärin, kansallisuuden, etnisen alkuperän, iän, uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, siviilisäädyn, kansallisiin vähemmistöihin liittyvien yhteyksien, mielipiteen, vammaisuuden tai ammattiliittoon kuulumisen tai ammattiliittojen ulkopuolelle jättäytymisen perusteella. Myllykoski panostaa työntekijöidensä henkilökohtaiseen ja ammatilliseen oppimiseen ja kasvuun.
Ympäristö
Ympäristöasioita hallitaan laatu- ja ympäristöhallintajärjestelmien avulla koko toimitusketjussa sovittujen sisäisten toimintatapojen ja tavoitteiden mukaisesti. Myllykoski valvoo lupaehtojen noudattamista aktiivisesti ja ryhtyy tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin. Jatkuvan parantamisen periaatteisiin kuuluvat vuotuinen tavoitteiden asetanta ja niiden seuraaminen, ja periaatteet koskevat kaikkia organisaatiotasoja.
Kestävän kehityksen tarpeet otetaan huomioon kaikissa tuotannon vaiheissa. Tuotteiden suunnittelussa ja tuotantoprosesseissa kiinnitetään huomiota kokonaisturvallisuuteen, energian ja raaka-aineiden tehokkaaseen käyttöön, ympäristövaikutusten minimointiin, kierrätykseen ja jätteiden turvalliseen hävittämiseen.
Myllykoski pitää resurssien kestävää hallintaa tärkeänä osana liiketoimintaansa. Liiketoiminnassaan Myllykoski käyttää kierrätyskuitua ja hankkii puukuitua laillisista ja kestävästi hoidetuista lähteistä.
Kilpailulainsäädäntö
Kilpailulainsäädännöllä on suuri merkitys globaalissa liiketoimintaympäristössä, jossa Myllykoski on mukana. Kilpailulait säätelevät Myllykosken liiketoiminnan monia osa-alueita, kuten tuotteiden hinnoittelua, hankintaa, myyntiä ja markkinointia.
Kaikkien Myllykosken työntekijöiden tulee noudattaa sovellettavia kilpailulakeja sekä Myllykoskea ja sen työntekijöitä koskevia asetuksia ja määräyksiä. Käytännön työssä se tarkoittaa, että Myllykosken työntekijät eivät ehdota sovittavan tai ymmärrettävän, suoraan tai epäsuoraan, virallisesti tai epävirallisesti, kirjallisesti tai suullisesti kenenkään kilpailijan kanssa mistään asiasta mikä liittyy myyntiin kolmansille osapuolille, eivätkä suostu tällaisiin järjestelyihin. Myllykoski järjestää työntekijöilleen riittävästi koulutusta kilpailulainsäädännöstä.
Toteutus
Tätä eettistä toimintaohjetta on noudatettava kaikessa toiminnassa, esimerkiksi myynnissä, hankinnassa, tavarantoimituksissa, liiketoiminnan kehityksessä ja kaikissa muissa liiketoiminta- ja työsuhdesuhteissa. Myllykoski toteuttaa näitä toimintaohjeita aktiivisesti, avoimesti ja eettisesti.
Näiden eettisten toimintaohjeiden edistäminen on Myllykosken jokaisen työntekijän tehtävä. Toimintaohjeiden soveltamiseen tai tulkintaan liittyvät kysymykset tai toimintaohjeiden mahdollinen rikkominen tulee ilmoittaa esimiehelle. Jos kyseessä on mahdollinen vakava rikkomus, asiaa lähimpänä olevat linjaesimiehet tutkivat epäilyt oikeudenmukaisesti ja perusteellisesti. Jos tällaisen tutkinnan voidaan katsoa olevan sopimatonta, asiasta on ilmoitettava ylemmille esimiehille.
Tämän eettisen toimintaohjeen vastaiseen toimintaan tulee puuttua viipymättä ja tarvittaessa on ryhdyttävä kurinpitotoimiin, jopa työsuhteen päättämiseen. Myllykoski varmistaa, että työntekijöille ei aiheudu toimintaohjeen rikkomistapauksen ilmiantamisesta mitään epäsuotuisia työhön liittyviä seuraamuksia.
Myllykoski arvioi toimintaohjeita säännöllisesti, ja yhtiö on sitoutunut kehittämään niiden sisältöä ja varmistamaan niiden täytäntöönpanon, jos sisäiset tai ulkoiset olosuhteet sitä edellyttävät tai muuten tarvitaan lisäselvitystä.